Uutta vuotta ja univaikeuksia...

Niinhän se vuosi vierähti. Tuntuu uskomattomalta että ollaan kohta vuosi taaperrettu tuon mukulan kanssa. Ja vielä uskomattomammalta tuntuu että mahassa möyrii uusi mukkula. Ja se nimenomaan möyrii, liikkeet on nyt tuntunut muutamia päiviä ja toistaiseksi ne on kaikki olleet aika epämukavia, virtsarakon tönimistä ja kaivelua joka lähinnä muistuttaa papakokeen ottamista... Mutta olen siis ennen kaikkea ollut äärettömän onnellinen kuluneena vuonna. Elämä on ollut hyvää. Toki on ollut ikävämpiäkin hetkiä, mutta kuka niitä jaksaa muistella :)

Ja kuten otsikko antaa ymmärtää, meillä ei pahemmin nukuta tällä hetkellä. Pieni mies ei vaan kerrassaan nuku. Hampaita kai tehdään mutta ei se selitä kaikkea nukkumattomuutta. Tällä hetkellä hyvä yö pitää sisällään yhden syötön ja noin 4-5 muuta heräämistä. Pikku mies pyörii ja hyörii unissaan ja herää sitten kun sängyn laita tulee vastaan eikä pääsekkään enään pyörimään. Yleensä riittää että käyn vaan kääntämässä herran oikein päin ja pään tyynylle, ja uni jatkuu. Mutta aina silloin tällöin meitä ilahduttaa myös mystinen kahden tunnin huuto. Sille ei kerrassaan ole mitään näkyvää syytä enkä ole vielä keksinyt miten sen saisi loppumaan. Ei auta maitopullo, ei syli, ei laulut, ei valojen sytyttäminen, ei kerrassaan mikään. Itku loppuu sitten kun poika on niin väsynyt että nukahtaa nyyhkyttäen. Onneksi näitä on hyvin harvoin, mutta se yksikin kerta on aina sydäntä särkevä ja hermoja koetteleva. Ja sanomattakin on varmaan selvää että alan olla aika väsynyt kun tätä nukkumattomuutta on kestänyt jo useamman kuukauden. Jos tätä nyt vielä kovin kauan jatkuu niin lähetän pojan joku viikonloppu yökyläilemään sukulaisille jotta saisi edes yhden yön nukkua kunnolla...

Oma olotilakaan ei ole helpottanut yhtään vaikka monesti olen niin toiveikkaasti ajatellut. En päässyt tännekään jouluntoivotuksia laittamaan kun kerrassaan vaan olin niin pahoinvoiva useamman päivän, että tietokoneen avaaminen ei tullut kuuloonkaan. Varmaan tuo univelka vielä jotenkin tuplaa tämän pahoin voinninkin koska hyvän yön jälkeen ei päivällä ole ollenkaan niin paha olla kuin muina päivinä.

Tulipa jotenkin negatiivinen postaus. Ei ollut tarkoitus, sillä olen oikeasti todella onnellinen ja kiitollinen kaikesta mitä minulla on.

Oikein mukavaa ja rauhallista uutta vuotta kaikille!!

Joulun odotus...

 Aika se vaan juosta jolkuttaa ja tänään on joulukuun ensimmäinen päivä. Minä olen ehdottomasti jouluihminen, rakastan joulun lämpöä ja valoja ja rauhan tunnetta. Joulun odotuksen aloitin virallisesti viime viikonloppuna kun virittelimme miehen kanssa pihalle ulkovaloja ja sain vihdoin ja viimein myös putsattua linnunpöntöt talvikuntoon. Viime vuonna se vain jotenkin unohtui ja tänä vuonnakin meni aika myöhäiseksi... Mutta olipa ihana huomata että kaikissa pöntöissä oli kaksi pesää päällekkäin, eli kaikki pöntöt ovat olleet käytössä kumpanakin kesänä. Laitoin pönttöihin hieman puhdasta sahanpurua lämmikkeeksi sillä usein pikkulinnut yöpyvät pöntöissä talvisin. Tänä aamuna kun kävin täyttämässä lintujen ruokinta-astiat lehahti siihen heti iso parvi punatulkkuja, aivan kuin ilmoittaakseen että nyt on joulukuu :)

Minun jouluun ei kuulu kaupoissa paniikissa ryntäileminen eikä joulu ole minulle suuri kulutusjuhla. Lahjoja ostetaan lähinnä sisarusten lapsille ja niitäkin yksi per nuppi. Aikuisille saatamme keksiä jotain pientä kivaa, kuten itse tehtyjä karkkeja tai syksyn sadoista saatuja säilykkeitä. Ruokaa toki ostetaan jonkin verran mutta niistäkin pyritään hankkimaan mahdollisimman paljon suoraan lähialueen tuottajilta ja mahdollisimman vähän kaupasta. Muutenkin ostamme ympäri vuoden esimerkiksi lihaa naapurin sonnitilalta monta kiloa pakkaseen kerralla ja kanamunat hankimme läheisestä pienkanalasta missä kanat pääsee kuopsuttamaan pihalla. Syön hyvällä omalla tunnolla sonnin lihaa jonka olen nähnyt laiduntavan kesällä ja jota olen rapsutellut pellon laidalla. Tämä on minun mielestä ehdottomasti se suurin etu maalla asumisessa. Mistä tulikin mieleeni että täytyypä ruveta miettimään mitä ensiviikon lauantain laatikkotalkoita varten tarvitaan. Teemme aina äitini ja sisarusteni kanssa yhdessä isot satsit joululaatikoita etukäteen ja pakastamme ne raakana jouluaattoa varten. Helpottaa kummasti joulun kiireitä kun ne on etukäteen tehty. Joulukortitkin on viimeistä silausta vaille valmiit, mikä on harvinaista. Yleensä aina teen ne kiireessä juuri ennen sitä viimeistä postituspäivää. Toki tässäkin varmaan käy niin että se "viimeinen silaus" tehdään sitten silloin illalla kun seuraavan päivänä ne pitää postittaa :) Taidanpa tästä nyt mennä kaivamaan kyntteliköt kaapin kätköistä esiin ja nauttia rauhallisesta sunnuntaipäivästä  perheen kesken.

kakkaa, oksennusta ja naurua...

Enpä ole tänne tullut mitään kirjoittelemaan sillä lupasin että kerron seuraavalla kerralla jostain muusta kuin pahoinvoinnista, mutta tällä hetkellä se vaan on koko elämä... Ja jos mahdollista niin se on vielä enemmän pahentunut viime kirjoituksesta. Nyt ei mene mikään ruoka alas, ei edes se meetwursti tai suolakurkku. Olo on kerrassaan kamala. Luulen että se vain korostuu entisestään sillä en ole pariin viikkoon saanut nukuttua lähellekkään kunnollisia yöunia. Pikku Poika on ruvennut mylläämään ympäri sänkyä pitkin yötä ja sitten tunnin välein täytyy itkeä kitistä kun pää kolkkaa pinnoihin tai jalka on pinnojen välissä. Huoks.

Mutta oikeastaan tulin tänne kertomaan eräästä ihanasta (ja kerrassaan kamalasta) hetkestä Pikku Pojan kanssa. Ja tähänkin liittyy, yllätys yllätys, pahoinvointi.
En kerrassaan pysty vaihtamaan kakkavaippoja tällä hetkellä, siitä ei vaan tule mitään. Ja olenkin viimeiset kolme-neljä viikkoa onnistunut nakittamaan ne miehelleni, mutta nyt tässä muutama ilta sitten mies oli pois kotoa ja tottakai, juuri silloin piti vääntää oikein vuosisadan tortut. No, pakkohan ne oli vaihtaa pois. Vein Pojan hoitopöydälle joka sijatsee vessassa. Kesken prosedyyrin aloin sitten tietenkin oksentamaan erittäin rajusti, toisella kädellä nojailin pönttöön ja toisella pidin Pojan jalasta kiinni ettei pääse pyörähtämään lattialle. Samalla hoitopöydältä rupesi kuulumaan naurua Se ilo ja riemu ja nauru mikä sieltä pienen Pojan suunnalta kuului! Sellaista naurun kikatusta en ole koskaan kuullut! Pikku Pojasta oli kerrassaan riemastuttavaa kuulla mamman oksennuksen ääniä!
Eipä siinä voinut sitten lopulta muuta kuin nauraa itsekin pyyhkiessä kyyneleitä ja oksennusta naamalta...

Jotenkin selvittiin tästäkin episodista hengissä, mutta mies sai kyllä vannoa että ei enään jätä meitä kahdestaan niin kauan kuin minä oksentelen :D

Kireyttä ja kiireitä...

Juu, kireyttä on viimeaikoina riittänyt pahoinvoinnin muodossa aika paljonkin. Tämä raskaus kyllä päihittää edellisen mennen tullen. Viimeksi aamut oli ihan parasta aikaa kun silloin ei oikeastaan koskaan oksettanut, mutta nyt pahoinvointi vaivaa pitkin koko päivää ja aamut on yleensä pahemmasta päästä... Ja päivällä, ja illalla. Ja yöllä kun herään syöttämään Poikaa...

Mitään normaaliruokaa tai makeaa ei saa alas. Sen sijaan suolakurkku, meetwursti, mätitahna ja aurajuusto on ihan parasta. Ja joo, tiedän kyllä että niitä ei pitäisi syödä, mutta kun ei mikään muu mene alas. Kun saan ruokalautasen eteeni olen ihan innoissani ja muutama eka suullinen maistuukin hyvältä mutta sitten iskee ihan yllättäen aivan järkyttävä oksennusreaktio ja ruoka jää lautaselle. Yllättävää kyllä, paino ei ole muuttunut vielä suuntaan eikä toiseen. Mikä on tietysti ihan hyvä :)

Noin muuten ei oikeastaan ole mitään uutta kerrottavaa. Elämä kulkee samoja raiteita ja pääosin olen onnellinen tähän tilanteeseen. Yritän postailla lisää paremmalla ajalla ja kirjoittaa jostain muustakin kuin oksennuksesta ja pahoinvoinnista :D

Pikaisesti kuulumisia.

Tein toissa iltana raskaustestin ja siihen piirtyi haalean haalea viiva! Olen  kyllä ounastellutkin että raskaana sitä ollaan sillä olen jo autuaasti saanut vajaan viikon verran nauttia pahoinvoinnista. Pientä etomista on pitkin päivää ilmantunut ja heti kun jotain syö niin se häipyy pois. Vielä ei sentään olla niillä tasoilla mistä edellisen raskauden aikana sain "nauttia", mutta varmasti sinne päästään...
Tuntuu että tässä raskaudessa pahoinvointi alkoi paljon aikaisemmin, tai sitten se vaan on niin että aika kultaa muistot.
Huomenna ajattelin pistää rahaa vielä toiseen testiin jotta saan varmistuksen asialle. Niin hassu sitä on, että vaikka on mielessään jo 99% varma, niin vielä täytyy nähdä kaksi viivaa testissä :)

Nyt menen nukuttamaan tuota yhtä raivopetteriä, palailen sitten taas paremmalla ajalla.

Aika matelee...

Luulin että mies on työmatkalla kun on seuraavat tsäänssit saada lapsi alulle, mutta ei ollutkaan niin. (Tai sitten vaan stressasin sitä niin, että meni kierto sekasin...) Joitakin päiviä sitten oli h-hetki ja ahkerasti kyllä sängyssä viihdyttiin. Mutta voi luoja miten tämä aika mataa! Vielä on vaikka kuinka monta päivää siihen että testi kannattaa tehdä ja en millään malttaisi odottaa. Joudun ihan väkisin pitämään itseni kiireisenä koko ajan jotta en vaan kuullostelisi omaa kroppaa ja arvailisi että tärppäsikö vai ei. Voi ihmispoloista kun se on sekaisin :D

Muuten täällä ei ole mitään ihmeellistä. Pikkupoika on oppinut kikattamaan ääneen. Tai on sitä jo aikaisemminkin tehnyt kun pappa naurattaa, mutta nyt kikattelee itsekseen lattialla ja naureskelee vieraiden ihmisten lepertelyille. Mammalle ei vaan pahemmin kikatella, vaikka kuinka on kivaa. Näin pienenä se jo näköjään alkaa että mamma on se tylsimys joka komentaa ja papan kanssa voi sitten puuhailla kaikkea kivaa :)

Sienimetsään olisi kova hinku. En vaan jotenkin meinaa ehtiä. Tämä viikonloppukin menee remontoidessa Pikkupojan huonetta ja järjestellessä komeroita uudestaan. Että sienimetsä saa odottaa, haluan mielummin kodin äkkiä taas jonkinlaiseen järjestykseen. Kunhan saadaan huone valmiiksi niin Pikkupoika saa muuttaa sinne nukkumaan. Saa nähdä miten menee. Minulle se ei ole toivottavasti sen suurempi muutos. Yösyöttöjä on yleensä kaksi ja hoidan ne pullolla, joten joudun joka tapauksessa nousemaan ylös sängystä. Toivottavasti pieni mies vaan äkkiä tottuu nukkumaan niin että mamma onkin seinän takana.

Nyt menen nauttimaan lasillisen olutta saunan jälkeen. Jos se vaikka olisikin viimeinen taas moneen kuukauteen ;)

Arkea...

Juu, eipä täällä oikeastaan ole mitään uutta ja mullistavaa. Normaalia arkea, nauruja ja itkuja, kikatuksia ja ärinöitä. Kaikki niin kovin kallisarvoista ja ihanaa, vaikka ei se tietysti aina juuri sillähetkellä siltä tunnu. Poika on oppinut kääntyilemään selältä mahalleen (mahalta selälleen on mennyt jo kauan.) ja nyt kulkee ympäri huonetta kierien :D

Uusia ruoka-aineita otamme koko ajan käyttöön. Meinaa vaan mammalta loppua mielikuitus että mitä ihmeen pöperöä sitä seuraavaksi tarjoisi. Teen siis ruuat itse. Yksinkertaisesti inhoan vaan niitä valmispöperöitä. Ja on taustalla ehkä vähän näiden suurten monikansallisten yhtiöiden boikotointikin. Sen lisäksi haluan tarjota pojalle mahdollisimman paljon luomua, ja niitä nyt löytyy aika rajoitetusti kaupoista. Toistaiseksi nautin siitä. Voi olla että jos joskus saamme toisen lapsen, niin mieli muuttuu arjen kiireissä. Mutta näillä mennään tässä ja nyt. Elän hetkessä pienen Pojan touhuja seuraillen ja rakastaen!  

Uusi yritys...

Juu, päätin nyt kutenkin yrittää pitää tätä blogia hengissä. Jos koittaisi edes kerran viikossa laittaa tänne asiaa (tai todennäköisemmin asian vierestä...).

Jos aloittaisi siitä että poikahan meille todella syntyi hyisenä helmikuun aamuyönä :) Olin todella yllättynyt siitä kuinka nopea ja helppo synnytys oli. Mitään puudutuksia en halunnut, ilokaasua naukkailin kyllä sitten aika roimasti... Supistukset alkoi illalla seitsemän ja kahdeksan välissä kotona ja puolen yön paikkeilla oltiin jo sairaalassa. Hieman ennen viittä nostettiin pieni kapalo syliini. Yksityiskohdista sen verran että eppiksestä huolimatta repesin aika pahasti ja pelkkä paikkailu kesti yli tunnin. Yllättävää kyllä, paranin siitä aika nopeasti. Ainoa ongelma on että epäilen alapäässä olevan sen verran arpikudosta että nuo seksihommat sattuu edelleen. Ajattelin käydä näyttäytymässä lääkärille tässä jonain päivänä. Ihan vaan tsekatakseni että siellä on kaikki niin kuin pitää :)

Poika oli hieman alle 50 senttiä ja piirun verran päälle kolme kiloa. Erittäin sopiva ja pieni, kaikista sokerivauva=jättiläisvauva pelotteluista huolimatta. Tällä hetkellä poika on jo täyttänyt puoli vuotta ja elämä hymyilee. Minä niin rakastan pientä poikaani :)

Otsikko viittaa myös erääseen toiseen asiaan. Minulla on juuri alkanut kuukautiset, mikä tarkoittaa sitä että meillä on mahdollisuudet kakkosen alulle panoon! Jei! Paitsi heti harmittava takaisku on se, että epäilen että seuraavan ovulation aikana mies on pitemmällä työmatkalla joten saatamme missata sen. Plääh.

Eli tälläisiä kuulumisia täällä. Ja todellakin lupaan yrittää päivittää tätä kerran viikossa. Hauskaa viikonloppua kaikille!