Onko äiti vähän väsynyt...

Jonkin aikaa sitten Pinkki Pingu heitti karkkilakko-haasteen ilmoille ja otin haasteen vastaan, tosin minun paheeni on ollut kermajäätelö ja kilo Oivariinia leivän päällä :)
Ilman niitä olen ollut siis ihan kohta kuukauden päivät. Tarkoitukseni ei ole sen kummemmin "laihduttaa", elintapoja olisi kiva muokata hieman terveellisempään suuntaan ja viikottaista liikutamäärää lisätä. Tähän haasteeseen lähdin sen takia mukaan että on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon tuo rasvamäärä näkyy kropassa.
Mutta kuinkas sitten kävikään...
Tässä vaiheessa moni varmasti luulee että en pysytynyt pitämään lakkoa. Yllättävää kyllä, se oli ihan helppoa, oivariinia en ole pahemmin kaivnnut ja jäätelöäkin vain muutaman kerran. Oivariinin olen korvannut sulatejuustolla jota ei kulu ollenkaan samaa tahtia. Ongelman tajusin vasta siinä vaiheessa kun mieheni muutama päivä sitten kysyi minulta että paljonko olen laihtunut? Hups, enhän minä käynyt vaa'alla ennen lakon alkamista. Aaah haah haah haa, voi tollo! Vaaka ei kuulu mitenkään minun päivittäisiin tai viikottaisiin ruutiineihin, joten en oikeasti tiedä mitä nuo lukemat olivat ennen lakkoa.
No sen verran voin sanoa että kahdet lempihousut tuntuvat kyllä nyt aika löysiltä ja valuvat kävellessä alaspäin, joten olen aivan varma että jonkin verran paino on pudonnut, mutta tarkka määrä jääköön nyt sitten salaisuudeksi.
Äiti taitaa olla vähän väsynyt... :D

Tutkimuksia

Olen (kai) aiemmin maininnut että Poika kehittyy motorisesti normaalia hitaammin. Sen johdosta olemme juosseet kaiken maaaaaiiiilman tutkimuksissa siitä lähtien kun poika täytti puoli vuotta. Viimeisimmät isommat tutkimukset olivat molekyylikartoitus verikokeista kesällä ja pään magneettikuvaus joka tehtiin viime tiistaina. Se olikin varsinainen koittelemus pienelle miehelle (ja vähän äidillekkin...) Kuvaus tehdään lapsille pääsääntöisesti nukutettuna ja niin tässäkin tapauksessa. En jaksa nyt koko päivää kovin tarkasti kerrata, mainittakoon vain että ennen käteen laitettavaa kanyylia annettavat rauhoittavat eivät tehonneet (sai tupla-annoksen) ja siitä johtuen neljä(!!) ihmistä piti itkevää ja rimpuilevaa Poikaa paikoillaan kun lääkäri laittoi kanyylin Pojan kämmenselkään. Tämä toimenpide kesti yli kymmenen minuuttia jonka jälkeen lapsi sai "rauhoittua" äidin sylissä puolisen tuntia (siis huutaa suoraa huutoa kunnes 20 minuutin päästä simahti väsymyksestä ja lääkkeistä). Sitten siirryttiin itse kuvauslaitteen lähelle jossa vasta laitettiin tippa Pojan käteen. Minä lähdin siinä vaiheessa kahville, kuvaus kesti puolisen tuntia. Kuvauksen jälkeen kuulin että Poika oli tietysti onnistunut vielä heräämään ennenkuin olivat ehtineet nukutusaineen laittaa ja lääkärin kommentista päätellen pistänyt aika shown pystyyn... Nukutuksesta herättyään oli reppana sekaisin ja väsynyt ja nälästä kiukkuinen ja huusi vaihteeksi tunnin verran ennenkö rauhoittui ja sai ruokaa suuhunsa. Eli tiivistettynä koko päivä oli pelkkää itkua... Kaiken kruunasi vielä sitten illalla puhjennut flunssa. Todella rankka päivä pienellä miehellä :/

Kummastakaan kokeesta emme ole vielä saaneet tuloksia vaan kuulemme ne tämän viikon lopulla, kun Pojalla on osastojakso sairaalassa. Osastojaksolla olemme siis kahtena päivänä koko päivän sairaalassa (yöt kotona) lasten neurologian osastolla, jossa tapaamme mm. puheterapeutin, fysioterapeutin ja  neurologin. Pojalla on myös omahoitaja joka on Pojan kanssa koko päivän ja seurailee leikkejä ja tekee havaintoja Pojan liikkeistä ym. Hieman ne tulokset mietityttää. Toisaalta toivoo että löytyisi joku vika jotta saisi selityksen tälle kaikelle ja toisaalta toivoo että mitään ei löydy jotta on toivoa että Poika joskus ottaa muut ikäisensä kehityksessä kiinni. Hankalaa kun ei tiedä itsekkään että mitä toivoo :D

Viime viikolla saadusta flunssasta huolimatta olemme olleet lähes joka päivä ulkona kun on ollut kerrassaan niin ihanat ilmat. Tuli todellinen takakesä! Tässä eilisen päivän lenkiltä, maalla on vaan niin kivaa asua :D

Muutoksen makua

Olen jo jonkin aikaa huomannut että jätän huomattavan paljon asioita kirjoittamatta tänne, koska ajattelen että ne on liian tunnistettavia. Samasta syystä en myöskään ole pahemmin tänne tuosta Pojan kehityksestä kertoillut vaikka siitä riittäisi juttua kuinka paljon. Aloittaessani tämän blogin halusin ehdottomasti pysyä tunnistamattomana, mutta nykyään en taida loppujen lopuksi välittää siitä niin paljoa jos joku vaikka tunnistaakin. Luulen että tarvitsen myös paikan johon purkaa enemmän tuntoja elämästäni ja aidot päiväkirjat ei vain ole minun juttu. Vaikka tällä blogilla ei ole kuin muutama lukija, niin jotenkin on kivempi kirjoittaa kun tietää että siellä ruudun toisella puolella on joku :)

Niinpä olen päättänyt että vastaisuudessa kirjoitan vapaammin, välittämättä siitä että joku saattaa minut tunnistaa. Aion myös silloin tällöin laittaa joukkoon valokuvia elämästämme (mikäli vaan osaan tänne niitä tunkea, tekniikka ei ole vahvin laji...). Lasten naamoja ette niissä tule näkemään mutta ehkä jonkun raajan silloin tällöin heilumassa :D Lukaisen läpi nuo aiemmat tekstit ja luultavasti poistelen sieltä jonkin verran postauksia, jotka tuntuvat liian henkilökohtaisilta mutta muuten sama paletti saa olla pohjalla. Toivottavasti tämä päätös lisää omaa kirjoitusintoa ja myöskin postaus välien lyhentymistä.
Uusi aika alkakoon!