Joulurauhaa!

Toivottelen vain pikaisesti joulurauhaa täältä ruudun kautta.Täälläkin hengissä ollaan vaikka aika huonolta näytti tuossa joku aika sitten. Lapset sai jostain pahamaineisen rotan ja pojan kanssa vietin sitten sairaalassa viikon verran. Olipa kokemusta kerrakseen. Pieni mies oli jo aiemmin superrakastettu, mutta nyt siinä rakkauden määrässä ei ole mitään järkeä. Sen saa aikaiseksi suuri sairaalasänky ja pieni tajuton poika tippa kädessä...
Mutta nyt lähden tästä ruokapöydän ääreen joulusta nauttimaan. Oikein lämmintä ja mukavaa joulua kaikille!

Vaatteita ja vaippoja...

Huomasin juuri viikonloppuna että tytöllä ei ole enää kuin muutama sopiva body. Kun nyt juuri monessa blogissakin on käyty vaatedebattia (merkkivaate vs. "markettivaate") niin tämä sopi päivän teemaksi oikein hyvin :)

Kävin pojan fysioterapian aikana lähikirppiksellä kiertämässä ja etsimässä lapsille vaatetusta. Etsiskelin siis pääasiassa tytölle bodyja (mennään jo koossa 68/74cm, huimaa!) mutta pidin myös silmät auki josko löytyisi pojalle housuja ja halpoja ulkohaalareita. Poika kun ei vieläkään kävele vaan menee peppukiitoa eteenpäin niin ulkohaalarit on aika kovilla :) Olen ratkaissut tämän sillä että ostelen pihakäyttöön muutaman euron hinnalla kamalan näköisiä haalareita. Olen tyytyväinen jos ne kestävät hetkisen aikaa kunnes kosteussuoja kuluu puhki pyllystä ja sitten ne onkin käytännössä jo roskiskamaa. Tässä ei oikein ekologisuus pääse loistamaan mutta en aio sen antaa pilata pojan iloa pihamaalla. 

Tänään ei onni napannut haalareiden suhteen kirpulla mutta tytölle löysin jonkin verran vaatetusta, sekä merkkejä että marketteja :) En suostu käytetystä lasten vaatteesta maksamaan montaakaan euroa, oli se sitten Adidas, Polarn & Pyret tai Citymarketin napero. En ole tainnut ostaa mitään merkkivaatteita uusina, joten siitä en osaa sanoa mitään. Sen sijaan käytettynä ostetuista vaatteista en ainakaan huomaa mitään eroa merkki- ja markettivaatteiden laadun välillä. Ihan yhtä monta kertaa olen pettynyt merkkivaatteiden pesunkestoon tai ompelulaatuun kuin taas positiivisesti yllättynyt halpisvaatteiden kestävyydestä. näin ollen en taida jatkossakaan pistää paljoa rahaa kiinni niin sanottuihin "laatuvaatteisiin", ainoa mitä ostan uutena on kengät ja talvihaalari (juu, pojallakin on yksi siisti ja uusi haalari jota käytetään kyläillessä).Tyttö saa kulkea tämän vuoden pojan vanhassa äitiyspakkauksen haalarissa.

Se missä olen huomannut olevani hieman hifistelijä on kestovaipat. Kun tulee joku söpö kuosi vastaan on se aika usein saatava... Myyn toki vanhoja vaippoja pois sitä mukaa kun ne käyvät pieneksi tai totean että pojalla aikoinaan ihan loistava vaippa ei olekaan ollenkaan niin hyvä tytöllä. Tuo pyllykiitäjäpoika tuo tällä hetkellä oman haasteensa (ja ilonsa, saanhan ostella uusia ja uusia vaippoja :D) tähän touhuun. Edelleen metsästän vaippaa joka sopisi tuohon liikkumismuotoon. Sellaista en siis ole löytänyt kertakäyttöpuoleltakaan.
Joskus mietityttää onko tämä ollenkaan niin ekologista kuin luulee. Kaiken maailman muovikuorrutteita ja värejä mitä niihin vaippakankaisiin tungetaan :/ Toki käytän myös sähköä ja vettä vaippojen pesemiseen, mutta jotenkin minua itseäni ahdistaa enemmän se jätevuori joka vain kasvaa ja kasvaa...
Mutta joka tapauksessa siitä olen aivan varma että olen saanut jättää aika monta kertakäyttövaippapakettia kauppaan näiden vaippojen ansiosta. Viikossa meillä käytetään kahdella lapsella yhteensä noin 14-24 kertakäyttövaippaa, eli yksi paketti kestää useamman viikon. Se on kuitenkin melkomoinen säästö. 

Siivouspäivä

Klo 1.30 herätän miehen jonka pitää lähteä töihin. Mies nukkuu korvatulppien kanssa jotta saa edes vähän nukuttua ennen töihin lähtöä. On siis parempi että herätyskello soi minun puolella sekunnin, kuin että se soisi miehen puolella ikuisuuden niin että lapsetkin ehtii herätä...

Klo 02.15 Herään siihen että poika ähisee naapurihuoneessa. Hetken päästä sängystä rupeaa kuulumaan höpöttelyä ja kiljahduksia. Poika valvoo tunnin (ja minä myös...) kunnes nukahtaa uudelleen.

Klo 5.45 Neiti herää syömään. Onnistun vielä nukuttamaan hänet uudestaan klo 6.25 ja mietin että nousisinko ylös (rauhalliselle) aamupalalle. Sänky vie voiton.

Klo 7.50 Poika herättää höpinöillään aamupuuhiin. Potalle, aamupesut, vaatteet (aamun ekat huudot, vaatteita ei haluta pukea päälle.), pesukoneeseen pyykit pyörimään ja keittiöön aamupuuron tekoon.

Klo 8.05 Poika itkee koko puuron valmistuksen ajan hellan edessä. Iltapuuro ei kunnolla maistunut, ja aamulla on sitten sudennälkä. Yritän syödä itse samalla puuroa kun syötän poikaa, mutta on edelleen niin kova nälkä että huuto alkaa heti jos lusikoin omaan suuhun. Niinpä luovutan ja hoidan Pojan muonituksen ensin loppuun ja syön sitten kylmää puuroa. Hotasen viimeiset lusikat äkkiä suuhun sillä kehdosta kuuluu jo ähinää.

Klo 8.30 Haen tytön kehdosta ja hoidetaan aamupesut ja puhtaat vaatteet päälle. Tyttö on hyväntuulinen ja naureskelee ääneen mamman jutuille :)

Klo 8.45 Keittelen aamukahvia ja samalla tyhjennän astianpesukoneen puhtaista astioista ja täytän likaisia tilalle. Pojan lempipuuhaa. Vetelee alempaa koria edestakaisin, kolistelee lautasia toisiaan vasten ja tyhjentää likaisia aterimia sitä mukaa lattialle kun minä niitä koriin laitan...

Klo 9.30 Syötän tytön ja päätän että tänään on siivouspäivä kun ulkonakin on niin huono ilma että ei ainakaan aamusta viitsi mennä ulos. Alan urakan keräilemällä pojan lelut lattialta (on jo ehtinyt tyhjentää kaikki palikat ja kirjat lattialle)

Klo 10.15 Vaihdan kanille puhtaat aluset ja yritän samalla vahtia tyttöä joka on juuri oppinut kääntymään selältä mahalleen. Toinen käsi tuppaa vaan vielä aina jäämään ikävästi mahan alle ja siitä menee hermo...

Klo 11.00 Lounasaika. Syömme eilistä siskonmakkarakeittoa. Riemuitsen siitä että poika vihdoin ja viimein syö jo jonkin verran samaa ruokaa kuin me aikuiset, vaikkakin edelleen aika hienoksi muussattuna. Vielä kun saisi totutettua pitämään itse lusikkaa kädessä. (yliherkkyysjuttuja, yritän joskus kirjoitella näistä ihan oman jutun. Mutta siis lyhykäisyydessään pojalla on käsissä todella herkkä tuntoaisti ja jotkut asiat vaan tuntuu niin kamalilta että ei ota niitä käteen. Lusikka on yksi sellainen.)

Klo 11.30 Tyttö on nukahtanut meidän lounaan aikana lattialle. Hetken pohdin että herätänkö vaipanvaihtoon vai vienkö suoraan sänkyyn (käytetään kestovaippoja, fuskaavat helpommin kuin kertikset...). Päädyin viemään suoraan sänkyyn. Laitoin vaan alle viltin joka on sitten helpo pestä jos vuoto sattuu. Luetaan hetki pojan kanssa kirjaa ja sitten vaipanvaihdon kautta päikkäreille. Kello on 12.00. Minä Keitän uudestaan kahvia, koska aamuinen kahvi jäi juomatta ja istun hetkeksi sohvalle.

Klo 12.30 Alan järjestellä paikkoja. Kerään taas kaikki lelut lattialta ja nostelen pipot, kaulaliinat ja tumput takaisin hyllylle josta yksi kissoista on ne tiputtanut. Tajuan että en ole antanut kissoille aamuruokaa ja korjaan sen vääryyden. Ihmettelen kaiken erilaisen roinan määrää jolla ei ole varsinaista omaa paikkaa ja päädyn sullomaan niitä lipaston laatikoihin ja kaappeihin piiloon. Pyyhin pölyjä. Viikkaan kuivat pyykit narulta pois ja täytän valmiiksi käyttöä varten kasan kestovaippoja. Uudet pyykit narulle ja toinen koneellinen pyörimään. Paistan jauhelihan ja keitän makaronit laatikkoa varten valmiiksi

Klo 13.45 Tyttö herää uniltaan ja haluaa tissille. Tytön vielä syödessä alkaa Pojan sängystä kuulua höpinää.

Klo 14.00 Pojalle hedelmää ja jogurttia välipalaksi. Sen jälkeen puetaan päälle ja mennään hieman ulos haukkaamaan happea. Tehdään pieni vaunulenkki ja tullaan takaisin pihalle keinumaan ja ihmettelemään puita .

Klo 15.05 Tullaan takaisin sisälle. Teen makaronilaatikon loppuun ja pistän uuniin kypsymään. Jätän lapset keskenään olkkariin hetkeksi ja yritän salaa mennä putsamaan kissojen hiekkalaatikoita. Poika ei ole vielä keksinyt kaivella niitä ja niinpä yritän mahdollisimman vähän näyttää hänelle esimerkkiä... Sen jälkeen otetaan imuri esiin. Poika rakastaa imurointia, vetää johdosta, istuu imurin takana ilmavirrassa ja työntelee laitetta. Pojan leluja löytyy isot kasat sänkyjen ja kaappien alta.

Klo 16.10 Ruoka-aika. Tällä kertaa ei ruoka maistu ja luovutan ja lasken pojan lattialle leikkeihinsä. Tyttö nukkuu taas, nukkui ulkona vaunuissakin.

Klo 16.50 Päätän että pesen keittiön ja eteisen lattian. En muista milloin sitä olisi tehty viimeksi. Siivoan vessan ja hyppään miljoona kertaa katsomaan mikä on hätänä kun Poika kitisee olohuoneessa. Lopulta avaan telkkarin jotta saan hoidettua vessan loppuun.

Klo 17.30 Tyttö nukkuu vieläkin. Käyn herättelemässä, jotta ei kuku hereillä sitten puoleen yöhön asti. Imetys.

Klo 18.00 Mies tulee kotiin. (ei siis ole ollut näin pitkään töissä vaan on ollut muilla riennoilla koko päivän) Kerään jälleen kerran Pojan lelut ja nyt jätän esille vain kirjoja ja muutamia lempileluja. Lasken kylpyveden ja vien Pojan kylpemään. Itse selailen samalla kännykällä nettiä.

Klo 19.05 Iltapuuro Pojalle. Maittaakin hyvin kun ei tuo ruoka oikein aikaisemmin maistunut. Poika jää isänsä kanssa leikkimään ja itse menen tytön kanssa pesulle. En jaksa enää laskea kylpyvettä, joten menemme yhdessä suihkuun. En olekkaan vielä kertaakaan tytön kanssa ollut suihkussa vaan aina ollaan oltu kylvyssä. Tuntuu viihtyvän hyvin tässäkin. Totean että poika on paljon helpompi pestä suihkussa kuin tyttö. Siis tarkoitan noin yleensä. Anatoomisesti...

Klo 20.00 Kerätään lelut pojan kanssa ja sitten kannan väsyneen pienen miehen sänkyyn. Toivotan hyvät yöt ja jätän hänet sinne höpisemään. Sen jälkeen imetän tytön ja annan unirätin käsiin jos vaikka rupeaisi jo nukuttamaan.

Klo 20.40 Vien tytön kehtoon  ja rupean tekemään omaa iltapalaa. Saan juosta kehdolla kaksi kertaa kun tutti tippuu suusta.

Klo 21.30 Painun sänkyyn. Luen hetkisen aistiyliherkkyydestä ja toimintaterapiasta kunnes luovutan ja sammutan valon.

Klo 23.50 Herään kun joku kissoista oksentaa keittiössä. Nousen ylös korjaamaan sotkut. Onhan se hyvä että sai puhtaalle lattialle oksentaa... Muistan yht äkkiä että koneessa on puhtaat pyykit. Käyn ripustamassa ne kuivumaan. Päätän että en mene enää takasin sänkyyn kun mies täytyy herättää reilun tunnin päästä töihin. Sen sijaan avaan tietokoneen ja kirjoitan tämän tekstin.

Toivottavasti tämä vastaa Päivin kyselyyn meidän normaalista elämästä. Tässä ei nyt tullut noita pojan erityisjuttuja pahemmin esille, pitää oikeasti niistä tehdä joku oma postaus. Ja kuten sanottu, maalla asutaan. Tänään en nähnyt ketään muuta aikuista mieheni lisäksi. Yleensä sentään jonkun naapurin maajussin kanssa vaihdetaan muutama sana.;)

Onko äiti vähän väsynyt...

Jonkin aikaa sitten Pinkki Pingu heitti karkkilakko-haasteen ilmoille ja otin haasteen vastaan, tosin minun paheeni on ollut kermajäätelö ja kilo Oivariinia leivän päällä :)
Ilman niitä olen ollut siis ihan kohta kuukauden päivät. Tarkoitukseni ei ole sen kummemmin "laihduttaa", elintapoja olisi kiva muokata hieman terveellisempään suuntaan ja viikottaista liikutamäärää lisätä. Tähän haasteeseen lähdin sen takia mukaan että on mielenkiintoista nähdä kuinka paljon tuo rasvamäärä näkyy kropassa.
Mutta kuinkas sitten kävikään...
Tässä vaiheessa moni varmasti luulee että en pysytynyt pitämään lakkoa. Yllättävää kyllä, se oli ihan helppoa, oivariinia en ole pahemmin kaivnnut ja jäätelöäkin vain muutaman kerran. Oivariinin olen korvannut sulatejuustolla jota ei kulu ollenkaan samaa tahtia. Ongelman tajusin vasta siinä vaiheessa kun mieheni muutama päivä sitten kysyi minulta että paljonko olen laihtunut? Hups, enhän minä käynyt vaa'alla ennen lakon alkamista. Aaah haah haah haa, voi tollo! Vaaka ei kuulu mitenkään minun päivittäisiin tai viikottaisiin ruutiineihin, joten en oikeasti tiedä mitä nuo lukemat olivat ennen lakkoa.
No sen verran voin sanoa että kahdet lempihousut tuntuvat kyllä nyt aika löysiltä ja valuvat kävellessä alaspäin, joten olen aivan varma että jonkin verran paino on pudonnut, mutta tarkka määrä jääköön nyt sitten salaisuudeksi.
Äiti taitaa olla vähän väsynyt... :D

Tutkimuksia

Olen (kai) aiemmin maininnut että Poika kehittyy motorisesti normaalia hitaammin. Sen johdosta olemme juosseet kaiken maaaaaiiiilman tutkimuksissa siitä lähtien kun poika täytti puoli vuotta. Viimeisimmät isommat tutkimukset olivat molekyylikartoitus verikokeista kesällä ja pään magneettikuvaus joka tehtiin viime tiistaina. Se olikin varsinainen koittelemus pienelle miehelle (ja vähän äidillekkin...) Kuvaus tehdään lapsille pääsääntöisesti nukutettuna ja niin tässäkin tapauksessa. En jaksa nyt koko päivää kovin tarkasti kerrata, mainittakoon vain että ennen käteen laitettavaa kanyylia annettavat rauhoittavat eivät tehonneet (sai tupla-annoksen) ja siitä johtuen neljä(!!) ihmistä piti itkevää ja rimpuilevaa Poikaa paikoillaan kun lääkäri laittoi kanyylin Pojan kämmenselkään. Tämä toimenpide kesti yli kymmenen minuuttia jonka jälkeen lapsi sai "rauhoittua" äidin sylissä puolisen tuntia (siis huutaa suoraa huutoa kunnes 20 minuutin päästä simahti väsymyksestä ja lääkkeistä). Sitten siirryttiin itse kuvauslaitteen lähelle jossa vasta laitettiin tippa Pojan käteen. Minä lähdin siinä vaiheessa kahville, kuvaus kesti puolisen tuntia. Kuvauksen jälkeen kuulin että Poika oli tietysti onnistunut vielä heräämään ennenkuin olivat ehtineet nukutusaineen laittaa ja lääkärin kommentista päätellen pistänyt aika shown pystyyn... Nukutuksesta herättyään oli reppana sekaisin ja väsynyt ja nälästä kiukkuinen ja huusi vaihteeksi tunnin verran ennenkö rauhoittui ja sai ruokaa suuhunsa. Eli tiivistettynä koko päivä oli pelkkää itkua... Kaiken kruunasi vielä sitten illalla puhjennut flunssa. Todella rankka päivä pienellä miehellä :/

Kummastakaan kokeesta emme ole vielä saaneet tuloksia vaan kuulemme ne tämän viikon lopulla, kun Pojalla on osastojakso sairaalassa. Osastojaksolla olemme siis kahtena päivänä koko päivän sairaalassa (yöt kotona) lasten neurologian osastolla, jossa tapaamme mm. puheterapeutin, fysioterapeutin ja  neurologin. Pojalla on myös omahoitaja joka on Pojan kanssa koko päivän ja seurailee leikkejä ja tekee havaintoja Pojan liikkeistä ym. Hieman ne tulokset mietityttää. Toisaalta toivoo että löytyisi joku vika jotta saisi selityksen tälle kaikelle ja toisaalta toivoo että mitään ei löydy jotta on toivoa että Poika joskus ottaa muut ikäisensä kehityksessä kiinni. Hankalaa kun ei tiedä itsekkään että mitä toivoo :D

Viime viikolla saadusta flunssasta huolimatta olemme olleet lähes joka päivä ulkona kun on ollut kerrassaan niin ihanat ilmat. Tuli todellinen takakesä! Tässä eilisen päivän lenkiltä, maalla on vaan niin kivaa asua :D

Muutoksen makua

Olen jo jonkin aikaa huomannut että jätän huomattavan paljon asioita kirjoittamatta tänne, koska ajattelen että ne on liian tunnistettavia. Samasta syystä en myöskään ole pahemmin tänne tuosta Pojan kehityksestä kertoillut vaikka siitä riittäisi juttua kuinka paljon. Aloittaessani tämän blogin halusin ehdottomasti pysyä tunnistamattomana, mutta nykyään en taida loppujen lopuksi välittää siitä niin paljoa jos joku vaikka tunnistaakin. Luulen että tarvitsen myös paikan johon purkaa enemmän tuntoja elämästäni ja aidot päiväkirjat ei vain ole minun juttu. Vaikka tällä blogilla ei ole kuin muutama lukija, niin jotenkin on kivempi kirjoittaa kun tietää että siellä ruudun toisella puolella on joku :)

Niinpä olen päättänyt että vastaisuudessa kirjoitan vapaammin, välittämättä siitä että joku saattaa minut tunnistaa. Aion myös silloin tällöin laittaa joukkoon valokuvia elämästämme (mikäli vaan osaan tänne niitä tunkea, tekniikka ei ole vahvin laji...). Lasten naamoja ette niissä tule näkemään mutta ehkä jonkun raajan silloin tällöin heilumassa :D Lukaisen läpi nuo aiemmat tekstit ja luultavasti poistelen sieltä jonkin verran postauksia, jotka tuntuvat liian henkilökohtaisilta mutta muuten sama paletti saa olla pohjalla. Toivottavasti tämä päätös lisää omaa kirjoitusintoa ja myöskin postaus välien lyhentymistä.
Uusi aika alkakoon!

Irtiotto ja mökkihöperyys

Viikko sitten sunnuntaina jätimme mieheni kanssa lapset äitini hoiviin ja kävimme katsomassa leffateatterissa Monty Python live (mostly) -shown joka lähetettiin satelliitin kautta suorana briteistä O2 areenalta. Olo oli kuin seitsemännessä taivaassa. Show oli todella loistava, ei voi kuin ihmetellä miten vanhat miehet vielä jaksaa vetää kokoillan shown ja samalla tunnen itseni etuoikeutetuksi että pääsin osallistumaan heidän viimeiseen esiintymiseensä, vaikkakin vain satelliitin kautta. Mukaan oli saatu myös kaikki suosikki koomikkoni (kuten Eddie Izzard ja Dara O'briain) ja myöskin mies jonka sitkeyttä ja älyä ihailen suuresti, Stephen Hawking.

Mutta pääasia oli että sain nauraa (olemattomat) mahalihakset kipeäksi ja muutamaksi tunniksi unohtaa kokonaan kodin ja lapset. Tätä showta näytetään tällä viikolla leffateattereissa ympäri suomen. Mkäli Monty Python yhtään sytyttää niin suosittelen katsomaan.

Kuluneen viikon aikana olen palannut tuohon iltaan ajatuksissani monesti, sillä olen edelleen vankina kotona enkä ole päässyt edes kaupassa käymään (mies käy kaupassa töistä tullessaan, ei täältä kannata erikseen mihinkään enään illalla lähteä ajamaan.) Olo on aika mökkihöperö... Onneksi on edes netti ja onneksi on ollut paljon puuhaa, sillä teen kotona tutuilleni tilauksesta ompelutöitä. Lähinnä lasten vaatteita ja kestovaippoja on nyt ollut työn alla. Myös omille lapsille on valmistunut muutamia vaatteita. Nimiäisiä olen myös alkanut suunnittelemaan pikkuhiljaa, kunnes tänään tajusin että ne on ihan kohta! Huominen taitaa mennä niitä miettiessä. Jos ei muuta niin täytyy ainakin neidin juhla-asu pistää työn alle. Onneksi kankaat on jo hankittuna.

Epäluonteenomaista tuhlailua...

Olen ollut viimeiset pari viikkoa olosuhteiden pakosta ikäänkuin vangittuna kotona sillä toinen kulkuneuvo on pelistä pois jonkin aikaa, ja koska asumme maalla ei täältä niin vain pääse ihmisten ilmoille. Onneksi on sentään ollut hyvät ilmat jotta olemme päässeet ulkoilemaan.

Tänään havahduin siihen että olen näiden viimeisen parin viikon aikana tuhlannut rahaa aivan järkyttävästi netissä. Normaalisti olen todella pihi ja harkitsevainen rahankäytön suhteen, mietin tarkkaan ruokaostokset ja ostelen vaatteita kirppareilta ym. En esimerkiksi ole ostanut pojalle uutena kuin välikausihaalarin, yhden bodyn ja kaksi collegehaalaria, tytölle olen ostanut uutena yhden bodyn. Nyt kuitenkin satuin bongaamaan että reimashopissa on ale ja tuhlasin sinne rahaa vaikka kuinka paljon. Tykkään kovasti Tutan tuotteista ja ne olivat kaikki -50% joten ostin kummallekin lapselle useamman bodyn ja housuja. Tytölle ostin vielä lisäksi yhden liivihameen. Näin jälkikäteen ajateltuna, ymmärrän kyllä miksi hullaannuin siellä niin kovin. Ja se syy on värimaailma! Tästä päästäänkin yhteen lempiaiheeseeni...

En oikein ymmärrä miksi pojilla pitää olla sinistä ja tytöillä vaaleanpunaista. Olen systemaattisesti etsinyt kirppiksiltä muun värisiä pojan vaatteita, mutta harvassa ne tuntuvat olevan. Ja nyt kun vähän kävin täydentämässä vaatevarastoja tytölle, niin se se vasta olikin vaaleanpunavoittoista. Keltaisia vaatteita löysin kaksi, siis vain kaksi! Ja ravasin sentään useammat kirpputorit läpi. Muutamia liiloja bodyja löytyi mutta siinäpä se sitten olikin. Muuten oli vain punaisia, pinkkejä ja vaaleanpunaisia. Pojille sentään löytyy joskus vihreää ja ruskeaa. Toki meillä siis käytetään sinisiä vaatteita ja varmaan tuo tyttökin saa joskus jotain vaaleanpunaista päälleen, mutta jotenkin vaan ihmetyttää se rajoittuneisuus. Samaan sarjaan menee se että tytöille ei voi pukea sinistä ja pojille ei voi laittaa punaista. Meillä ainakin on pojalla paljon käytetty punaisia vaatteita ja tyttökin on jo käyttänyt isoveljeltä perittyjä sinisiä vaatteita. Minusta on hassua että jo noin pienenä pitää jotenkin korostaa sukupuolijaottelua. Kyllä ne erot tulee sieltä esiin muutenkin.

No joo, mutta palatakseni niihin ostoksiin, niin Tutalla oli tämän kesän mallistossa kovin paljon oranssia ja jonkin verran vihreää. Arvaatte varmaan että sieltä on kotiutumassa iso kasa oransseja vaatteita kummallekkin :) Jostain muuten olin näkevinäni että ale jatkuu tämän viikon sunnuntaihin asti, vielä siis ehtii käydä shoppailemassa jos ketään kiinnostaa...
Muita ostoksia olen tehnyt lähinnä kodin sisustukseen ja eläinten hyvinvointiin liittyen. Kalliiksi käy tämä tälläinen kotona lojuminen :D

Nyt täytyy lopettaa ja hakea Poika pinnasängystä, sen verran vaativasti siellä jo mökätään. Aamutoimet alkakoon siis!

Sisko ja sen veli

Juu, Siskon ensimmäinen kuukausi on jo takanapäin ja täytyy todeta että onpa ollut ihanaa aikaa :)

Tyttö kasvaa vauhdilla ja on ihan heti syntymästä asti ollut todella tarkkaavainen ja kiinnostunut ympäröivästä maailmasta. Alle kaksi viikkoisena jo käänsi päätään ja seurasi ihmisen kasvoja ja nyt ei enää kasvot riitä viihdykkeeksi vaan isoveljen kirjoja täytyy laittaa pystyyn niin jotta neiti voi katsella kuvia niistä. Reilun viikon ajan olemme myös saaneet nauttia aivan ihanan valloittavista hymyistä ja pienen pienistä äännähdyksistä joita päästetään hymyjen yhteydessä, eiköhän ne liene jonkinlaista jokeltelun alkua.

Isoveli on ollut pääsääntöisesti innostunut tulokkaasta ja haluaa vaan katsella ja koskea vauvaa. Hieman on ehkä huomattavissa lisääntynyttä läheisyyden ja sylin kaipuuta, mutta kaiken kaikkiaan on mennyt tosi hienosti. Poika on kuitenkin vielä niin pieni että ei osaa olla kunnolla mustasukkainen. Myöskin täytyy todeta että kerrankin voi ajatella positiivisesti siitä että poika on motorisesti myöhässä tuossa kehityksessä, Eipähän ehdi kovin nopeasti tekemään pahojaan esimerkiksi imetyksen aikana :)

Oikeastaan minkäännäköistä rytmiä ei ole havaittavissa vielä, paitsi yksi juttu mikä tapahtuu melkolailla kellontarkasti. Yöllä kello 03.00 kuuluu kehdosta ähinää ja puhinaa ja hetken päästä vaipassa törähtää, meillä on siis yökakkailija! Ja todellakin, neiti kakkaa silloin yöllä aivan valtavat kakat joita ei voi sivuuttaa, ja sitten seuraava tunti-puolitoista meneekin valvoessa kun tottakai vaipanvaihdon yhteydessä herää eikä sitten heti saa unenpäästä kiinni. Toista se on mammalla, silmät painuu kiinni heti kun pääsee takaisin sänkyyn, jotta voi sitten taas hetken päästä avata ne kun kehdosta kuuluu ähinää, vääntämistä ja kääntämistä ja kitinää kun on pimeää eikä mitään katseltavaa... Mutta tästäkään en aio valittaa sen enempää vaan olen äärettömän kiitollinen pienestä ja isosta tuhisijasta. Varsinkin kun juuri luin silmät kyyneleissä kuinka haikaran jalanjäljillä-blogin Verona menetti pienen poikansa reilu viikko ennen laskettua aikaa.

Minua on siunattu kahdella ihanalla lapsella ja aivan mielettömän ihanalla ja rakastavalla aviomiehellä!

Ihanasta aviomiehestä puheenollen joka muutama ilta sitten yllätti minut ja suorastaan pakotti painumaan ulos ovesta. "tyttö oli juuri tissillä, me pärjätään kyllä pari tuntia. Mene nyt vaan vaikka lenkille tai metsään katsomaan joko on sieniä". Ja niin minä sitten alkujärkytyksen jälkeen lähdin metsään lenkille, ja olihan siellä sieniä jo vaikka kuinka paljon. Olipa ihanaa! Varsinkin kun ne muutamat kasvit mitä tänä vuonna laitoin kasvimaalle ovat käytännössä kuolleet, niin saapahan edes jotain satoa. Nyt tietenkin sitten sormet syyhyää kovasti päästä sinne uudestaan. Nyt kun tuli vihdoin nämä kesäiset ilmat niin haaveilen kovasti josko myös joku päivä pääsisin kunnolla mattopyykille. Kesä ei ole kesä jos ei saa polttaa auringossa selkäänsä mattopyykillä ollessa...

  

uusi ihme maailmassa!

Äkkiä vaan ilmoittelen että meille on syntynyt pieni tyttö. Tai ei nyt mikään ihan pieni, oli sitä kokoa kertynyt aika roimasti. Neljä kiloa ja piirun verran pälle 50cm. Kaikki meni hyvin ja synnytys oli ihan ennätysnopea, jopa kätilöt pudistelivat sille päätään. Koko kesto oli allekolme tuntia. Meiltä on reilu puolen tunnin matka synnytyssairaalan ja todella hilkulla oli että ehdimme. Kun pääsin autosta ulos minua jo hieman ponnistutti ja niinpä pääsin suoraan synnytyssaliin. Ja todellakin, kunhan kätilö oli tutkinut minut, sain luvan ponnistaakun siltä tuntuu. Ponnistusvaihe kesti jonkin aikaa mutta aika pian oli tyttö sylissä. Ihan uskomatonta!
Nyt täällä toivutaan ja tutustutaan toisiimme, kirjoittelen sitten kotona jossain vaiheessa lisää.

Vielä yhdessä koossa...

Ihan pikaisesti laitan vaan että täällä vaaputaan vielä ison mahan kanssa ähisten ja puhisten... Supistuksia on jonkin verran, varsinkin kun ponnistelen tuolla lattian rajassa Pojan kanssa leikkimässä. Mutta mitään säännöllistä ei ole vielä ollut. Jonkin verran on myös pientä kipua alavatsassa mutta ei mitään sen kummallisempaa. Saa nähdä kuinka kauan vielä menee...

Toisaalta olen ollut aika tyytyväinen että lapsi ei ole vielä syntynyt, sillä meillä on JÄLLEEN sairasteltu oikein olan takaa. Tällä kertaa ilmeisesti vauvarokko. Kuumetta oli 4 päivää koko ajan 39,5 tai enemmän.Kolmantena päivänä menimme sairaalaan ja lääkärin kehoituksesta annoimme suppojen sijasta oraaliliuoksena buranaa, ja niinhän siinä kävi että kun kuume sitten loppui niin mahakivut alkoi. Olisi vaan pitänyt luottaa siihen omaan tunteeseen että Pojan maha ei kestä sitä. Neljä päivää meni sitten suoraa huutoa itkien kun maha oli niin kamalan kipeä. Närästyslääkkeet auttoivat aina hetkeksi, mutta se oli todellakin vain hetki, ja sitten kivut taas alkoivat. Eli näillä mukavilla eväillä poika oli oikeasti täysin syömättä koko viikon ajan. Maitoa joi juuri sen verran että ei kuivunut, mutta muuten ei ottanut mitään. Edes vesi ei oikein kelvannut, vaikka normaalisti juo innoissaan lasista vettä. Tänään oli ensimmäinen päivä kun Poika söi kunnolla, ja päästiin jo kolmeen kiinteään ateriaan päivän aikana, huh heí. Varmaan arvaattekin kuinka helpottunut olo on äidillä :)

Mutta eipä täällä muuta sen kummallisempaa. Kasvimaalla olen hieman ollut, saa nähdä tuleeko sieltä mitään. Varsinkin kun tuli näin viileät ilmat ja monsuunisateet... Pojan vammaistukihakemuskin pitäisi tehdä mitä pikimmiten, en vaan ole kerrassaan nyt tuon sairastelun aikan jaksanut paneutua siihen. Mikäli bebe ei nyt juuri tänä yönä päätä syntyä niin ehkä huomenna yritän täytellä sitä. Ja juuri tässä hokasin että en ole itselleni pakannut vielä minkään näköistä sairaalakassia. Pojalle on pakattu hoitokassi ja beben vaatteet ja kaukalo on katsottu valmiiksi. Joten kyllä tässä vielä tekemistä piisaa :D

pikakuulumisia

Kello on puoli viisi aamulla ja olen jo keikoillut hereillä jo useamman tunnin... Poika on nukkunut huonosti useamman yön, tuntuu olevan taas refluksi oireita. Onneksi aina hieman helpottaa kun antaa lääkettä, mutta siinä menee kuitenkin yö pilalle kun ensin pitää itkeä kipua monta minuuttia (Mammalla on tällä hetkellä aika pitkät piuhat ja älyäminen siitä että mikä mahtaa olla vialla tulee toooosi hitaasti. Varsinkin öisin...) ja sen jälkeen on pakko laittaa valot ja nousta sängystä pois jotta saa lääkkeen nieltyä. Nukahtaminen uudestaan vie tietysti sitten puolesta tunnista reiluun tuntiin. Itse nukun huonosti tällä hetkellä ja kun herään sitten tuohon pojan itkeskelyyn niin en vaan saa uudestaan unta. Niinpä täällä on yksi yökukkuja joka mm. hoitelee firman paperiasioita aamuyöstä ja keksii järjestellä valokuvia koneella oikeisiin kansioihin.

Muutama päivä sitten oli neuvolalääkäri jossa tehtiin vielä ultra. Kaikki tuntui olevan hyvin mahassa ja vihdoin ja viimein pärähti se sukupuolikin ruudulle, meille on tulossa tyttö! Varsinaista koko arviota en saanut mutta lääkäri totesi että ei sieltä mikään ihan pieni vauva ole tulossa. Huh, toivottavasti ei ole mikään viiden kilon jättiläinen. En ole vielä käynyt pieniä vaatteita läpi kun tiedän että sitä aivan alkupään vaatetta on kovin runsaasti. Tosin nyt kun mietin sitä, niin taitaa ne valitettavasti olla aika sinipainotteisia. Saa nähdä täytyykö tässä nyt vielä lähteä kirppiksille kiertelemään.

Nyt yritän mennä sänkyyn, jos vielä hetken ehtisi torkkua ennen kuin Poika herää.

Mihin tämä aika oikein katoaa?!?

Kuten otsikkokin kertoo, havahduin tänään järkytykseen siitä että a) viimeisestä blogitekstistä on jo yli kuukausi ja b) laskettuun aikaan on enään viitisen viikkoa. Aivan käsittämätöntä.
Viimeksi valittelin flunssaa ja nyt on taas ihan hirveä flunssa päällä. Pääsiäinen meni mukavasti sairastaessa, poika onnistui vielä flunssan lisäksi saamaan oksennustaudin siihen päälle, joten sairaalareissuhan siitä tuli. Onneksi pahin on ohi ja nyt on enään nuhaa ja röhää. Myös me vanhemmat olemme olleet todella flunssaisia ja kipeitä eli ei olla pahemmin päästy nauttimaan näistä upeista aurinkoisista keleistä :/

Paljon mukavaakin on kuitenkin tässä välissä tapahtunut, ei vaan ole ollut aikaa niistä kirjoitella. Vauva potkii kovasti ja liikkuu aivan erillailla kuin veljensä aikoinaa. Välillä tulee jo niin kovia potkuja että pääsee kirosanoja suusta kun sattuu niin kovasti. Viimeksi eilen ilmoitin mahalle että jos potkit noin kovasti niin vuokrasopimus päättyy kyllä ennenaikaisesti :D
Vastoin ennakkopäätöstäni laitoin nyt kuitenkin sitten muutamia taimia tulemaan. Lähinnä sellaisia helppoja kuten kurpitsa, kesäkurpitsa ja yrttejä. Tomaatin taimia aion ostaa muutaman, niitä en nyt jaksanut kasvattaa alusta itse. Ei vaan näköjään voi olla ihan ilman kasvimaata vaikka tiedän että en jaksa/ehdi panostaa siihen niin kovasti.
Olen nuhasta huolimatta edes vähän yrittänyt nauttia luonnon heräämisestä. Muutama päivä sitten jätin miehen ja lapsen hoitelemaan toisiaan ja pakkasin mukaani kahvikupposen, keksejä ja kirjan ja menin kuistille aurinkoon nautiskelemaan. Ja eilen illalla kun hain pyykkejä ulkoa niin oli ihan pakko pysähtyä useammaksi minuutiksi kuuntelemaan sammakkojen kurnutusta ja taisipa siellä joku pöllökin lennellä taivasta vasten. Lintujen pesänrakennuspuuhia olen onneksi päässyt hieman seurailemaan ikkunasta kun muutama pönttö on tuossa ihan pihan reunalla.

Äitiyslomakin taitaa alkaa tällä viikolla, en ole ihan selvillä tarkasta päivästä. (Olen yrittäjä joten olen jo hieman himmaillut tahtia, ja sitten taas toisaalta tulen olemaan koko ätiysloman ajan tietoinen firmassani tapahtuvista jutuista, joten se loman virallinen päivämäärä ei ole niin tarkkaa töiden kannalta....)
Poikaa on myös käytetty taas jos jonkinmoisissa tutkimuksissa. En ole aiemmin näistä jutuista niin hirveästi viitsinyt kertoa täällä koska haluan pysyä tunnistamattomana, mutta nyt tuli vaan tunne että ehkä tännekin voi tästä jotan laittaa koska tämä on kuitenkin iso osa arkeamme. Eli Poikamme laahaa kehityksessä aika paljon ns. normikehityksen perässä, niin kasvun kuin motorisen kehityksenkin kanssa. Olemme aika pienestä pitäen juosseet jos jonkinmoisissa tutkimuksissa, mutta toistaiseksi mitään vikaa ei ole löytynyt. Poika on jo yli vuoden vanha eikä edelleenkään konttaa, tai sano vielä mitään sanoja. Omaa jokeltelua kuuluu kyllä. Myös pituus ja paino menevät aivan omia käyriään, on hyvin pikkuinen kaveri tämä meidän tyyppi.
Nyt kävimme taas vähän useammissa tutkimuksissa ja verikokeissa, saa nähdä josko sieltä jotain löytyy. Arjessa tämä näkyy siinä että käymme pari kertaa viikossa fysioterapiassa ja käytössämme on erillaisia apuvälineitä kehityksen tukemiseksi. Myös tiettyjä harjotteita pitää tehdä useamman kerran päivässä. Eli hieman vaativampi lapsi, mutta ei todellakaan mikään rasite.
Kertaakaan en ole ollut mitenkään kovin huolissani Pojan kehityksestä, sillä koko ajan mennään kuitenkin eteenpäin. Hitaasti mutta varmasti. Jos minkään näköistä kehitystä ei tapahtuisi olisin varmasti paljon enemmän huolissani. Poika on kuitenkin kaikin puolin ihana ja aurinkoinen lapsi ja todella tarkaavainen siitä mitä ympäristössä tapahtuu. Tämä ei ole myöskään vaikuttanut päätökseeni siitä että en tämänkään raskauden aikana osallistunut seulontoihin. En vain halua joutua siihen tilanteeseen että minun täytyy pohtia onko sikiössä jotain vikaa ja pitäisikö raskauden antaa jatkua vai keskeyttää se. Minä olen valintani tehnyt ja otan avosylin ja suurella rakkaudella sen vastaan mitä annetaan.Ultrissa olemme toki käyneet joten päällisin puolin kaiken pitäisi olla kunnossa.

Huh, tulipas nyt sitten paasattua ja avauduttua :D Nyt taidan lopetella ja ruokkia tyypin ja sitten lähdemme ulkoilemaan kun on niin ihana aurngon paiste ulkona. Toivottavasti ehdin ja jaksan tässä nyt vielä jotain kuulumisia laittaa ennen synnytystä. Ihanaa kesän odotusta kaikille!

Nuhaa ja huolia

Jälleen kerran on tämä kirjoitustauko ollut ihan luvattoman pitkä...Ei vaan tunnu millään aika ja energia riittävän. Varsinkin nyt kun Pojalle on selvästi iskenyt ihan kunnon allergia/allergioita. Joku ruoka-aine tai aineet nyt käyvät todella pahasti pienen miehen mahaan, josta johtuen yöunet ovat olleet todella surkeita niin äidillä kuin pojalla. Lisäksi naamassa on paha punoittava ja kutiava ihottuma mikä vaivaa aivan valtavasti! Öisin itketään mahaa tunnin välein ja päivällä hinkataan naamaa käsillä tai vaihtoehtoisesti kaikkeen mikä tuntuu kivasti karhealta, kuten matot, puisen palapelin reunat, vanhan arkun metallihelat ym...
Muutama viikko takaperin olin jo ihan todella epätoivoinen ja itkuinen kun ei oikeasti tullut mistään mitään, mutta nyt on tilanne hieman parantunut. Karsimme ruokavalion aivan äärimmäisen minimiin ja olemme nyt hiljalleen kokeilleet ottaa aina yhden tai kaksi ruoka-ainetta uudestaan ruokavalioon mukaan. Naaman ihottuma vaatii kyllä edelleen kortisoonirasvaa, mutta sekin on paljon parempi kuin joitakin aikoja sitten.
Kamalinta tässä on että ei ole mitään hajua johtuuko ihottumaoireet ruuasta vai eläimistä. Itku nousee kurkkuun heti kun vaan antautuu hetkeksikin ajattelmaan sitä vaihtoehtoa että syynä olisikin eläimet. Toisaalta jokseenkin "helpottavaa" on kuitenkin se että selvästi on mahassakin niitä oireita, voi vielä jotenkin koko ajan toivoa että kyse onkin kuitenkin vain ruoka-aineallergiasta. Huoks.

Heti kun on menty todella riisutulla ruoka-valiolla muutama viikko, niin Pojalle iski aivan hirveä nuha. Nyt ollaan sitten jo useampi yö menty ihan kerrassaan ilman unta, kun räkä kiusaa niin voimakkaasti. Sanomattakin on selvää että on hieman väsynyt olo. Olen muutenkin ollut huomaavinani että tarvitsen itse noin tunnin enemmän yöunta raskauden tässä vaiheessa ja nyt kun ei saa yhtään yöunta niin olo on aika kamala. Toivottavasti tämä tästä pian hellittää. Onneksi sekä mies että minä olemme säilyneet terveinä. (Koputtaa puuta...) Mutta jotenkin tuntuu vaan että heti kun se ruokavalio on ollut muutaman viikon niin epäterveellinen, niin vastustuskyky on laskenut. Ärsyttävää, mur.

Mutta kuten aina, niin ei tämä pelkkää valitusta ole ollut. Elämä on kuitenkin aivan ihanaa pienen yksivuotiaan miehen alun kanssa. Ja varsinkin nyt viimepäivinä se yksikin pieni hymy on ollut kultaakin kalliimpi :) Mahakin kasvaa kovaa vauhtia ja ilmeisesti tila alkaa käydä ahtaammaksi kun potkut tuntuu jo välllä hieman turhankin kovaa kyljessä. Huomaan aina välillä että odotan aivan innolla sitä hetkeä kun meitä on neljä. Vielä pitäisi jaksaa noin kaksi ja puoli kuukautta. Huh huh. Mitenköhän jaksan lopussa nostella tuota pientä miestä. Nyt jo aina välillä tuntuu että ei pysty pitkiä matkoja (ja tällä tarkoitan siis tyyliin 10m kotiovelta autolle...) Poikaa kantelemaan. Juuri nyt voi todeta että onneksi Poika on pieni ja kevt. (Neuvolan mielestä aivan liian pieni ja kevyt, on jouduttu juoksemaan jos jonkinmoisissa kontrolleissa ja kokeissa...)

Olen tässä muutamina unettomina öinä ruvennut myös pohtimaan että minkähänlaiset vaunu/ratas yhdistelmät sitä kannattaisi hankkia että saisi kummatkin kyytiin? Odotan nimittäin kesää kuin kuuta nousevaa jotta pääsee taas kunnolla ulos kävelemään. Mutta todellakin, ne rattaat täytyy kyllä hankkia hyvissä ajoin ennen synnytystä että pääsee sitten heti ulkoilemaan kun siltä tuntuu. Ihanaa että meille on tulossa kesävauva, saa nauttia koko kesän kotonaolosta ihan luvan kanssa!

Kuulumisia puolivälistä

Puoliväli tuli ja meni ja pahoinvointikin on vihdoin ja viimein hellittänyt. Tosin mitään kunnon ruokaa en vaan saa edelleenkään alas. Aamuisin syön päivän ainoan kunnollisen ja terveellisen ruuan (siihen kuuluu kunnollinen salaatti, leipää, hieman juustoa, ja joskus harvoin hieman jotain leikkelettä) ja loppu päivä menee pohtiessa että mitä ihmettä sitä oikein söisi. Kaikki liha on tällä hetkellä totaalisessa pannassa, kuin myös oikeastaan kala. Suosikki ruoka on tällä hetkellä nuudelit ja pakastealtaan wokki. Tuoremehu ja maustamaton jogurtti uppoaa iltaisin... No täytyy toivoa että vauva kuitenkin saa kaiken tarvitsemansa vaikka minä en ehkä saakaan. Huomenna on neuvola ja hieman kauhistuttaa että mitä paino ja hemoglobiini mahdollisesti näyttää.

Pikku mies ei myöskään vieläkään nuku kunnolla. Hyörii ja pyörii ja itkeskelee pitkin yötä. Viime aikoina olen jopa 8-10 kertaa yössä noussut kääntämään herran pois nurkasta ja rauhoittelemaan kun ei tunnu muuten nukahtavan uudestaan. Viime yö oli tosin poikkeus. Normaalisti on syönyt yhden kerran yöllä n. kolmen ja neljän välillä mutta viime yönä tarjosin jo yhden aikaan pulloa. Ensin ei millään meinannut ottaa sitä, mutta kun muutaman kerran sitkeästi tyrkytin niin rupesi juomaan. Ja ihme ja kumma heräsi seuraavan kerran vasta puoli kuudelta! Olen ennenkin maitoa aiemmin tarjonnut, mutta kun ei sitä ole koskaan huolinut niin olen sitten jättänyt sen siihen kolmen pintaan. Mutta nyt täytyy tänä yönäkin kokeilla josko ottaisikin sen maidon jo aiemmin ja nukkuisi paremmin. Ehkä ei vaan unissaan tonttu tajua että on nälkä ja sitten vaan kääntää ja vääntää sängyssä...

Rakenneultrakin oli ja kaikki näytti hyvältä. Kaveri tuntui olevan kovin vilkas. Pyöri ja hyöri niin että ultraajalla oli täysi työ saada kaikki asiat tarkistettua. Ja epävarma tyttölupauskin tuli. Juuri tuon pyörinnän vuoksi ei uskaltanut sanoa ihan varmasti, mutta näytti kuulemma siltä että ei siellä jalkojen välissä mitään ulokkeita ole :D (ja enpä minäkään nähnyt siellä mitään, isoveljen jalkojen välissä rakenneultrassa näkyi jo niin hyvin että tiesin siellä pojan olevan ennen kuin ultraaja mitään sanoi) Mutta joka tapauksessa pidetään mieli avoimena ja pojan nimeäkin on miettittävä. Olen onnellinen kunhan saan terveen lapsen syliini. Tosin ehkä enemmän toivon tyttöä sillä meillä ei ole suunnitelmissa tehdä enempää lapsia ja haluaisin kyllä kokea äitiyden kummankin sukupuolen kanssa.

Jahas, täytyy mennä. Kutsu kuuluu makuuhuoneesta.